Tukholmassa taas – Stockholm Furniture & light 2019

Toisinaan täytyy mennä vähän kauemmas nähdäkseen lähelle. Siinä missä Suomessa Konto tunnetaan sadoista väreistä ja erilaisista muodoista, on Ruotsissa yleisölle kerrottava mistä Konton erinomaisuus kumpuaa. Raaka-aineen kosketeltavuus ja käsittelemättömän Konto-levyn kauniin rujo sävy herätti ajatuksia ja keskusteluita sen mahdollisuuksista niin akustiikkalevynä kuin myös muina sovelluksina.

Messut olivat onnistuneet, sillä kerrottu viesti ymmärrettiin. Ei ollut yksi ja kaksi vierasta, jotka ensin ohittivat osaston ja palasivat takaisin. Kiitos kaikille vieraille. Ehkä ensi vuonna taas.